Pitkä tarina pettymyksestä

Miten käsitellä pettymyksiä? Istumme valmentajan kanssa Munkkiniemen rantakahvilassa. Juoksutreeni on peruutettu ja tilalla on Life Coaching-tunti. Takana on epäonnistunut kympin kisa, olin jäänyt itselleni asettamastani realistisesta tavoitteesta. Olin harjoitellut 6kk nousujohteisesti ja saanut niputettua treenit lähes terveenä. Pettymyksen mukana katosi ilo koko juoksuun, olin epäonnistunut surkeasti, harmitti. Valmentajani antoi kaksi mahdollista syytä: A, joko pää ei kestänyt tai B, olin alipalautunut. Molemmat kuulostivat huonoilta vaihtoehdoilta.

Minna Syvälä, mun koutsi

Life Coachingissa ihminen laitetaan itse löytämään omat vahvuudet. Minna ei kerro mitä sinun pitää tehdä, löydät ne prosessissa oivallusten kautta itse. Ensimmäiset keskustelut kävimme runsas vuosi sitten. Olin aivan täpinöissä alkuhämmennyksen jälkeen. Ajattelin että minulla ei ole mitään sanottavaa ja tilanne jännitti, mutta tapaamisen jälkeen lähdin posket hehkuen kotiin. Puheesta ei ollut tulla loppua! Juoksu on ollut minulle pitkä matka itseeni ja Life Coaching hyvä työkalu auttamaan ymmärtämään elämääni ja sen ainutkertaisuutta. Pääkoppaan jäi moneksi päiväksi valtava innostus, jotain oli liikutettu sisällä, palikat olivat eri järjestyksessä! Joku toinen näkee mahdollisuuksia siellä, mistä et niitä itse osaa etsiä.  Ja mikä onkaan siistimpää, kuin vaihtaa tarvittaessa yhteistreeni sparraukseen, mihin toinen on hyvin valmistautunut, kun toinen tulee pää hatarana ja sielu riekaleina!

Palataan takaisin Aktian kisaan. Tarkoitus oli juosta sub45, tai vähintään oma ennätys, eli alle 45.32. Valmistauduin starttiin hyvin, tein aamulla mielikuvaharjoittelun sängyssä maaten, juoksin läpi tutun reitin. Keli oli sateinen ja tuulinen, mutta se ei horjuttanut mieltäni. Olin viivalla valmis suorittamaan. Heti ensimmäisellä kilometrillä oli vaikea päästä 4.30 vauhtiin ja seuraavat pari kilometriä hain epätoivoisesti lentoa. Ei kulje, vaikka pässinä vastatuuleen puskee.  Eväät ahmittu vitosen kääntöpaikalla ajassa 22.50. Ei mitään annettavaa enää kisaan. Loppu rämmittiin tuskassa maaliin ajassa 46.21. Pettymys oli valtava. Alakulo iski ja varsinkin vaihtoehto A, pyöri takaraivossa koko ajan.

Aktialla kärsä rutussa. Kuva Katja Kujo

Nyt istuimme kahvilassa, minulla on tietty suu täynnä pullaa. Olinko tehnyt parhaani, koutsi kysyi. Mielestäni olin, mutten voinut olla varma. Koko juoksun mielekkyys kadonneena, sielu rikki aka paskana. Keskustelu polveili huippu-urheiluun, miten joku Iivo Niskanen käsitteli MM kisojen pettymyksen? Joskus käy niin, että vaikka teet parhaasi, muut ovat vain parempia, no can do, ehdotan. Wannabeaikuisurheilija ei vaan tiedä onko tehnyt parhaansa. Tähän se kiteytyy. Nyt tarvitaan armoa itseä kohtaan.

Valmentajani näkee minussa ylivirittyneen suorittajan, jolta puuttuu kyky rentouteen, vähempikin tappura riittää sytykkeeksi. Olen kuulemma sellainen, että treeneissäkin liekehdin liikaa, ajan itseni keulimalla ahtaammalle kuin on tarkoitus😬 Lisäksi kannan koko ajan pientä eläintarhaa harteilla ja luon turhia paineita. Rentoutta, sitä pitää saada tekemiseen. Iloa, silloin paha olo kympilläkin voi tuntua edes hetken siedettävältä. Armoa, jos epäonnistuu! Uutta matoa koukkuun!

Tuo Life Coaching-tunti menee kuin siivillä. Minna on hyvä tässä! Taas kerran minut avataan kuin säilykepurkki, lörpöttelen ummet ja lammet välillä, mutta valmentaja ohjaa taitavasti keskustelua. Pistää minut itse löytämään omat ratkaisuni. Juoksu on selvästi minulle elefantinkokoinen asia elämässä. Palkkasin aikoinaan Minnan piiskaamaan kropasta kaikki irti, mutta eihän se niin mennyt. Tarvitaan malttia enemmän kuin raastoa. Järkipuhetta, jopa lohdutusta.  Lähden huojentuneena kävelemään kotiin. Seuraava kymppi Pukinmäessä sujuu pari sekuntia nopeammin, mutta tällä kertaa onnistun hymyilemään maalissa. Matkalla oli silti karua, vaikka yritinkin mantralla ”eihän sua ees satu” löytää voimaa. Sykereservistä jää edelleen käyttämättä 10 lyöntiä, en vaan pysty. Olen loppuun kulutettu.

Puksussa sentään iloisena maalissa

Kohti kevään viimeistä koitosta H10, vuoden päämatka. Olin kisaviikolla käynyt laktaattitestissä, josta sain sormet vielä verillä alustavat tulokset. Hapot nousevat aivan liian aikaisin ja jyrkästi. Kropassa se vika siis on, eikä päässä! Olen yhtä aikaa huojentunut ja surullinen. Olen siis juossut niin sanotusti seinään. Kun analysoimme jälkikäteen tilannetta, parista veekootreenistä pystyi sen jo aavistamaan. Peekoovauhdit olivat kuitenkin nousseet hienosti, joten selviä merkkejä ei voinut nähdä. Selvää oli, että kokonaiskuormitus oli minulla noussut liian korkeaksi. Työt eivät maistuneet ja aiheuttivat jatkuvaa ahdistusta. Eihän se H10 sujunut, kuumakin oli. En enää jaksanut välittää. Samalla kypsyi ratkaisu, 29.4. irtisanouduin päivätyöstäni. Palautuminen saattaa viedä jonkun aikaa, mistä sen tietää kuinka kauan. Nyt olen luvannut itselleni 4 kuukauden kesäloman. 40 vuotta töissä ja ensimmäistä kertaa tällainen irtiotto!

Onneksi juoksu antaa myös ystäviä!

Minnan kanssa käytiin eilen polttamassa karstoja Otaniemen hanhikakkaamolla. Edelleen rentous ei asu minussa, mutta lupaan kesän aikana opetella sitä. Tehtiin vielä aika raaka ohjelma HHM:lle, josko puhkeaisinkin siellä kukkaan😂 Mutta ei silläkään ole niin väliä. Kunto palaa kyllä joku päivä. Have mercy!

Kova treeni vaatii asialliset tankkaukset

 

Pymppi on armoton ja kanala matka

Treenikuulumisia

Projekti kohti vanhan kympin enkan 45.32 siirtämistä historian etenee raiteillaan. Paljon on tapahtunut syyskuusta. Neljän kuukauden peekookausi on kääntynyt helmikuun vauhtitreeneihin. Syksy tahkottiin maltilla peruskestävyyttä ja lihaskuntoa.

Tästä se lähti

Olen juossut melkein kaikki pitkikset polulla, joilla malttaa mennä riittävän kevyesti ja samalla tulee nilkoille ja keskivartalolle mukavaa puuhaa. Peruskestävyysjaksoa höystettiin säännöllisillä nopeustreeneillä, 100 ja 150 metrin vedoilla, joilla pyrittiin ehkäisemään nylkkyyntymistä ja ylläpitämään jonkinlaista hermotusta kapuloissa. Marraskuussa kävin kokeilemassa miten Aktiassa liikahtaa. Siellä irtosi todella puskista, yksi napsu vielä varastossa, 47xx. Olin erittäin tyytyväinen tulokseen ja sain siitä itseluottamusta koko loppukaudeksi, tulihan se ilman mitään virittelyä.

Aktia, Kuva Ari Lassila

Valmentaja ilmoitteli jo joulun alla, että tammikuussa aletaan kuoria miestä ja maaliskuussa sitten väsyttää😬 Nyt tuota harjaamista on jo vähän tehty ja vauhteja alkaa tulla. Sain syksyn testeistä uuden anakynnyksen 174bpm, joka lienee paremmin kohdallaan kuin vanha 168. Vanhalla kynnyssykkeillä juostessa veekootreenit olivat melkoista jarruttelua ja ajattelin, että onpas minulla messevä maksimialue, kun siellä on niin helppoa oleilla!

Turku visited Nuuksio

Tuntuu että alimatkojen treenaaminen on paljon siistimpää kuin maratonin kilsojen keräily. Kaikenmaailman voimakoordeja ollaan takareidet paukkuen tehty ja haettu yhteistreeneissä juoksutekniikkaa lyhyillä vedoilla. On nostettu polvea, pyöritetty askelta, haettu hukassa olevaa takatyöntöä ja yritetty saada pakaraa edes vähän osallistumaan etenemiseen. Pikajuoksuhan on äärimmäisen terveellistä kaikille, juoksija kun tarvitsee askeleeseen lentoa ja samalla saa juoksuvoimaa kinttuihin.

Viime maanantaina annettiin todellista räjähtävää harjoitetta, kun koutsi oli järkännyt painonnostotunnin Anni Vuohijoen opissa. Oli todellinen täpinäsetti. Tanko lävähtää suorille käsille liukkaasti, kun on edes vähän käryä tekniikasta. Annihan on aivan mahtava tyyppi ja toivottavasti keväällä saadaan uudet tällit vireille.

Laivarauta on kevyttä ja kelluu

Tätä kirjoittaessa on vuoden alusta takana yksi 10×400, 8×1000, 4×2000, 10K tv VK1 ja eilinen 12K tv VK1. Tuosta VK1 alueen treeneistä on dataa myös kympin enkkavuodelta 2017. Eilen menin muutaman sekunnin kovempaa kuin 2017 samoihin aikoihin! Silloin oli tosin mara huhtikuussa päätähtäimenä, joten kympin rekordi tuli ikään kuin laskiaispullana hyvän aterian päälle.

Nuuksion rauhaa joulukuussa

Odotan innolla mitä tähän kroppaan saadaan vielä imeytettyä. Aikaahan on, koska se pääkisa on H10 27.4. Pari flunssaa tosin onnistuin saamaan aika lailla lyhyen ajan sisällä, viimeisin tammikuun puolessa välissä. Täytyy yrittää syödä ja nukkua paljon, jotta homma menee komeasti maaliin. Ja mikäs se enkka nyt sitten voisi olla? Vaikeaa tietää, kun ei ole aikaisemmin tehty spessutreeniä alimatkoille. Sano sinä!

 

Äyriäisillä Äktiään

Olen ollut koko syksyn terve ja nylkyttänyt citykanin lailla puskissa ja radalla. Kevyttä peekoomättöä siis takana, hitunen veekoota, uutta tehokoordia sekä lihisähkimistä. Muutama satkun veto. Näillä pohjilla kohti Sotungintietä.

Kymppi, tuo pikku pirulainen! Kuinkahan pärjäisin kauden ekassa maantiekisassa? Pari päivää ennen jännitti niin, että korvissa soi. Olin kuitenkin ollut viisaasti uhoamatta millään forumilla sen kummemmin, joten saatoin rauhoittua. Ei tulospakkoa, ei paineita. Valmentajani totesi, että ei ole järkeä tässä vaiheessa hakea aikaa, joka ei tyydytä kuitenkaan mieltäni. Sielua ei tarvitse siis kisassa irrottaa, pelkkä peruspahaolo riittää. Edellisen illan jännitys oli pakko purkaa katkarapupostaukseen, sen verran startti kuitenkin hiersi.

Katkaraputankkaus

Koitti lauantai ja yritin pysytellä ujona piimänä. Onneksi oli haettava jänisystävä kyytiin matkan varrelta, joten saatoin jo autossa virittäytyä kisaan. Tällä kertaa juoksisin yksin. Perillä halasin parit tutut, mutta uppouduin pian ajatuksiini. Lähdin alkuverryttelyynkin ilman seuraa. Nyt lämppä sujui mallikkaasti. Juoksin suht kovaa runsaat pari kilometriä ja annoin sykkeen nousta veekoolle lopussa. Ylimääräiset vaatteet mäkeen, sisälle odottamaan ja sitten viisi minuuttia lähtöön nostamaan leposykettä. Tutut 115bpm kellossa ja vihdoin matkaan.

1K. Onpa tungosta. Kävelen aika pitkään. Sitten alkaa vetää. Sotungintielle päästyäni jo mahtuu. Ei mitään käryä vauhdeista. Kroppa käynnistyy heti. Hyvä olo! Alamäessä annan rullata. Eka kilsa 4.36, hyvin osuu!

2K. Asemat haettu. Edessä iso mies ja pieni nainen. Menevät samaa tahtia. Vilkaisen kelloa. Toka kilsa 4.43.

3K. Mies ja nainen nostavat vauhtia, en lähde mukaan. Eivät kuitenkaan karkaa kauas. Kyyti vähän hirvittää, mutta pahaa oloa ei kuulu. Jalka nousee ja henki kulkee, mainiota. Kolmas 4.46.

4K. Eivätkö ne tapakset jo lopu? Mitäs tämä on? Juoksu on uskomattoman helppoa. Nelonen täyttyy ajassa 4.53.

5K. Tässä se on. Mäki. Työnnyn nousuun iskulla ja ohittelen heittämällä porukkaa . Innostuinkohan liikaa? Mäen päällä vähän pistää puuskuttamaan, mutta olen nyt kisassa sisällä ja veressä on semmonen kemikalicoktail, että vedän naama virneessä. Huutelen tutuille koviksille kannustusta kun ovat jo paluumatkalla. Kääntöpaikalle aikaan 23.46, tämähän sujuu siististi. Viides 4.55.

6K. Ensin ylämäki, sitten alamäki. Se rullaten ja katse eteen. Selkiä näkyvissä. Hidastelevat! Napsin yhden kerrallaan. Pössishuurut sen kuin lisääntyvät. Pakahdun kun kulkee! Kutonen 4.46.

7K. Alan haarukoida loppuaikaa. Olisi siistiä saada 47 alkuinen, kun lähdin hakemaan vain sub50. Näin se menee. Otetaan kun tarjotaan! No siinä ovat: iso mies ja pieni nainen. Vastatuuli on melkoinen ja parkkeeraan kylmästi korston selän taakse, aivan hajuraon sisäpuolelle. Olen tarkkana, etten vedä sukille. Seiska 4.53.

8K. Peesipaikka on liian hidas! Takana on kuitenki tosi helppoa, mutta ei auta. Ohi ja jäätävä vastatuuli iskee heti. Aissaakura, joutuu töihin! Pusken kuitenkin pässin innolla ja teen eroa askel askeleelta. Kasi liukkaasti 4.35. Lyönti päällä!

9K. Tuuttaan ysin mäkeen. Haluan 47! Ei vaikeuksia, vähän joutuu jo ahtaammalle, mutta mieli on kirkas ja jalka toimii! Ysi 4.50

Kuva Ari Lassila

10K. Jaaha, on lupa avata hanat. Eikun kipiti kipiti! Nyt mennään hapoille, ja sehän maistuu. Loppu tulee itsestää. Avaan suoralle vielä vähän ruuvia. Sitten loppuveto ylämäkeen. Kymppi 4.29

Maalissa pystypäin. Netto 47.31. Loistava fiilis! Aika yhtä hyvä kuin enkkakauden alussa, mutta nyt se tuli todella helposti. Mikä palkinto syksyn hitaista pitkistä lenkeistä! Tämä tulee kantamaan koko harjoituskauden loppuun! Pyydän isoa kalaa keväällä. Odottaakohan se jo valmentajan pakastimessa😬

Speksit

Seuraavana päivänä vielä kruunuksi kaikelle runsaan kahden tunnin palauttava metsälenkki ystävien seurassa Nuuksiossa. Miten täydellinen juoksuviikonloppu! Olen koko viikon ollut juoksuhumalassa, nyt on tukeva putki päällä😂 

Nuuksion rakkain puro

Reikiä sormeen

Teema: laktaattitesti
Paikka: Esport Arena
Testaaja: Teemu Pasanen, Hiihtoliiton maajoukkuevalmentaja
Testin kulku: 6x800m, minuutin palautus, tehojen nosto joka kerralla, viimeinen all out, in ja mitä niitä nyt on.

Yhdeksän reikää tuli

Ja sitten mentiin. Leposyke 105, heh. Olen säälittävä jännittäjä ja sössin täpinällä aina ensimmäiset vedot. Vauhdit ja sykkeet eivät ole missään linjassa totuuden kanssa, mutta toivottavasti laktaatit ja vauhdit sentään ovat.
Jokaisen vedon jälkeen isketään sormeen reikä, mistä veri juoksutetaan testilaitteeseen. Tulos saadaan muutamassa sekunnissa ja potilas lähetetään uudelle kierrokselle. Tätä jatketaan, kunnes testattava saa vihdoin avata kaikki hanat ja juosta sen viimeisen niin paljon kuin värkeistä lähtee. Seurauksena on puuskutusta ja maksimisykettä. Ja niitä happoja.

Kun mittaustulokset siirretään graafiseen muotoon, voidaan sieltä määritellä päivän kynnyssykkeet ja kynnysvauhdit. Näitä sitten käytetään sykepohjaisen harjoittelun perustana. Aerokynnykselle asti laktaatteja muodostuu suurin piirtein niin vähän, että keho pystyy ne hajottamaan suorituksen aikana. Pikkuhiljaa hapot lisääntyvät veressä ja lähestytään anaerobista kynnystä. Nyt laktaatteja muodostuu jo siihen tahtiin, ettei poistonopeus riitä, vaan ne alkavat kerääntyä lihaksiin. Tuon kynnyksen yläpuolella eli maksimikestävyysalueella happamoituminen on niin voimakasta, ettei tällainen tallukkakuntoilija ja laktaatti-intolerikko pysty enää kovin pitkään ylläpitämään juoksuhurmaa, vaan seurauksena on äkkijyrkkä tummuminen.

Miten se meni? Hyvin. Veri lensi ja tuttu ympäristö kirvoitti taas koettamaan, josko viimeisellä vedolla saisi kovimmat arvot evö. Mutta ei, samat vanhat maksimivauhdit sieltä tulivat. Onneksi ei siis parannusta, sillä näitä 800m maksimivauhteja on valmentajallani tapana käyttää 400m vedoissa. Ei ole herkkua nauttia niitä 10 putkeen minuutin palautuksella🙈

Done!

Oli lupa odottaa parannusta viime syksyn muihin arvoihin. Silloin oli vammakierre alla ja treenit niin vähissä, että melkoisessa kuopassa joutui nillittämään. Ja kyllähän siltä mukavat tulokset tulivatkin. Tällä kertaa vaan laktaattini olivat lähtötasoltaan kumman korkeat. Joko palautuminen oli vajaata, päivä huono tai muu härö kropassa. Koska olen sprintterityyppiä (ei saa nauraa), laktaatit puskuroituvat lihaksiini ja nousevat vielä minuuttitolkulla suorituksen jälkeen. Nyt huiput saatiin 4 minuutin kohdalla ja 10 minuuttia testin jälkeen olivat ne laskeneet sille tasolle, joita mitattiin juuri viimeisen vedon päätyttyä. Mielenkiintoista, miten ihmisten kehot ovat erilaisia. Sain tyhjentävän analyysin testaaja Pasaselta ja onkin siistiä, kun on joku pätevä koutzi kuppaamassa verta. Myös se, että testit on tehty samassa paikassa ja saman miehen toimesta, tekevät datasta vertailukelpoista.

Testitulokset

Joka tapauksessa ollaan paljon paremmissa lähtökohdissa kuin viime syksynä. Peruskestävyyskausi jatkuu vielä vuoden vaihteeseen asti. Ohjelmassa on paljon määrää ja harvakseltaan muutama nopeustreeni, lihaskuntoa ja pari rentoa harjoituskisaa. Tammikuussa minua aletaan kuulemma kuoria ja maaliskuussa saattaa olla kiiltäväksi harjattu olo. Huhtikuussa pitäisi kympin sitten liikahtaa raikkaasti😬☝️