Juoksu palailee pätkittäin

Rustovauriokuntoutuja päivittää. Nyt on kulunut neljä kuukautta polven tähystyksestä. Käväisin eilen tapaamassa operaation tehnyttä ortopediä. Omasta mielestä paraneminen on ollut tuskaisen hidasta, mutta lääkärin mukaan aihetta alakuloon ei ole. Jalka onkin koko ajan muuttunut paremmaksi. Jäykkyys on poissa, pääsen syväkyykkyyn ilman kipuja ja koipi taipuu normaalisti kaikkiin suuntiin. Olen pystynyt tekemään ”pitkiksen”, eli tunti pyörällä + tunti vispulalla aka crosstrainerilla putkeen viimeisteltynä vielä lihaskunnolla. Ei minkään valtakunnan turvotusta tai kipuilua. Crossarikerholla olenkin vieraillut ahkerasti. Mikään ei tunnu paremmalta juoksuterveyskuntoutujasta kuin hikinen peekootreeni😍 Fyssarin kanssa ollaan tavattu nyt viidesti, mutta lihisten teossa olen ollut laiska. Varmaan johtuu siitäkin, että jalat on olleet aika hyvässä lihassa entuudestaan ja ähinätreeneistä olen aina vähän sluibaillut🤦‍♂️

Kaikki muu aktivoituu paitsi bärsse 🙂

Keskutelimme ortopedin kanssa myös merkillisestä nihkeydestä tähystyksiin. Kaksi edellistä tohtoriahan olivat välinpitämättömästi tarjonneet tekoniveltä -sitten joskus. Tämä johtunee muuttuneesta hoitokäytännöstä. Tähystyksiä ei yleisesti massatuotantona enää tehdä, toisin kuin ennen, kun polvia siivottiin normihoitona. Omalla kohdallani revennyt rusto ei olisi levolla, eikä kuntoutuksella parantunut, joten tähystys oli todellakin pakko tehdä. Onneksi minulla on ollut sairauskuluvakuutus. Ilman sitä en varmasti olisi kolmea ortopedia tavannut ja etsinyt käsiini lääkäriä, joka vihdoin pystyi minua oikeasti auttamaan. 

Kuulemma maraton saattaa olla vielä mahdollista (en halua enää😅) ja juoksukyky palautuu kyllä. Jos en toukokuussa juokse, laitetaan koipeen Synvisciä lisähoitona. Hienointa hommassa on se, että lääkäri ottaa hoitovastuuta jatkossakin ja tulee tunne, että operaation jälkeen ei jää yksin. Noh, toivottavasti öljyä ei tarvitse polveen keväällä pistää, vaan kipittelen jo kohta jonkinlaisia matkoja putkeen.

Ei kyl enää😆 Hampuri 2017, PB 3.43

Kunto on tietenkin ihan kuraa, mitä nyt crossarilla on tullut joulukuun alusta  30h sotkettua. Lääkäri käski polulle juoksemaan ja sitä reseptiä aion noudattaa. Edelleen mennään pätkissä änkyttäen, eli varmaan sellainen kilsa yhtäravia on maksimi. Karhunkierros  tulee kuitenkin ehkä liian nopeasti. Tuumailen, että sauvakävelen vaikka sen pesukarhumatkan lävitse, tai muuten! Paitsi että miten munahangessa voi sauvakävellä🤔🤨😬

Rukalle on päästävä🤓

Tsemiä raajarikot ja kulumaposse! Älkää hyytykö sohvalle. Lihistä kehiin ja voiteluaineita, esim. Synvisciä, kannattaa kokeilla. Ja jos on todella kipeä nivel, painukaa magneettiin. Mullahan repeämä haittasi jo puuhastelua, joten mikrofraktuuroiden teko oli paikallaan. Tällä hetkellä jalka ei haittaa arkea mitenkään ja tavisheikki olisi jo omasta mielestään täysin parantunut! Vielä kun saadaan juoksu sujumaan, voidaan homma paketoida ja ruveta mättämään kilsoja🙂

Käskettiin polulle🙂 Tuosta antaa juosta!