Juoksu palailee pätkittäin

Rustovauriokuntoutuja päivittää. Nyt on kulunut neljä kuukautta polven tähystyksestä. Käväisin eilen tapaamassa operaation tehnyttä ortopediä. Omasta mielestä paraneminen on ollut tuskaisen hidasta, mutta lääkärin mukaan aihetta alakuloon ei ole. Jalka onkin koko ajan muuttunut paremmaksi. Jäykkyys on poissa, pääsen syväkyykkyyn ilman kipuja ja koipi taipuu normaalisti kaikkiin suuntiin. Olen pystynyt tekemään ”pitkiksen”, eli tunti pyörällä + tunti vispulalla aka crosstrainerilla putkeen viimeisteltynä vielä lihaskunnolla. Ei minkään valtakunnan turvotusta tai kipuilua. Crossarikerholla olenkin vieraillut ahkerasti. Mikään ei tunnu paremmalta juoksuterveyskuntoutujasta kuin hikinen peekootreeni😍 Fyssarin kanssa ollaan tavattu nyt viidesti, mutta lihisten teossa olen ollut laiska. Varmaan johtuu siitäkin, että jalat on olleet aika hyvässä lihassa entuudestaan ja ähinätreeneistä olen aina vähän sluibaillut🤦‍♂️

Kaikki muu aktivoituu paitsi bärsse 🙂

Keskutelimme ortopedin kanssa myös merkillisestä nihkeydestä tähystyksiin. Kaksi edellistä tohtoriahan olivat välinpitämättömästi tarjonneet tekoniveltä -sitten joskus. Tämä johtunee muuttuneesta hoitokäytännöstä. Tähystyksiä ei yleisesti massatuotantona enää tehdä, toisin kuin ennen, kun polvia siivottiin normihoitona. Omalla kohdallani revennyt rusto ei olisi levolla, eikä kuntoutuksella parantunut, joten tähystys oli todellakin pakko tehdä. Onneksi minulla on ollut sairauskuluvakuutus. Ilman sitä en varmasti olisi kolmea ortopedia tavannut ja etsinyt käsiini lääkäriä, joka vihdoin pystyi minua oikeasti auttamaan. 

Kuulemma maraton saattaa olla vielä mahdollista (en halua enää😅) ja juoksukyky palautuu kyllä. Jos en toukokuussa juokse, laitetaan koipeen Synvisciä lisähoitona. Hienointa hommassa on se, että lääkäri ottaa hoitovastuuta jatkossakin ja tulee tunne, että operaation jälkeen ei jää yksin. Noh, toivottavasti öljyä ei tarvitse polveen keväällä pistää, vaan kipittelen jo kohta jonkinlaisia matkoja putkeen.

Ei kyl enää😆 Hampuri 2017, PB 3.43

Kunto on tietenkin ihan kuraa, mitä nyt crossarilla on tullut joulukuun alusta  30h sotkettua. Lääkäri käski polulle juoksemaan ja sitä reseptiä aion noudattaa. Edelleen mennään pätkissä änkyttäen, eli varmaan sellainen kilsa yhtäravia on maksimi. Karhunkierros  tulee kuitenkin ehkä liian nopeasti. Tuumailen, että sauvakävelen vaikka sen pesukarhumatkan lävitse, tai muuten! Paitsi että miten munahangessa voi sauvakävellä🤔🤨😬

Rukalle on päästävä🤓

Tsemiä raajarikot ja kulumaposse! Älkää hyytykö sohvalle. Lihistä kehiin ja voiteluaineita, esim. Synvisciä, kannattaa kokeilla. Ja jos on todella kipeä nivel, painukaa magneettiin. Mullahan repeämä haittasi jo puuhastelua, joten mikrofraktuuroiden teko oli paikallaan. Tällä hetkellä jalka ei haittaa arkea mitenkään ja tavisheikki olisi jo omasta mielestään täysin parantunut! Vielä kun saadaan juoksu sujumaan, voidaan homma paketoida ja ruveta mättämään kilsoja🙂

Käskettiin polulle🙂 Tuosta antaa juosta!

 

 

 

Voiko nivelrikon parantaa? Ei vissiin voi…vai voiko?

Epämääräinen välipäivitys!
Ei voi, lukee yleisesti netistä löytämistäni artikkeleissa.
Vaan nyt olen itse koekaniinina omassa projektissani, jonka voisi nimetä, ”En halua uskoa ja kokeilen kaiken”.
Tapahtunut tähän asti: kesäkuussa polvi tilttasi lopullisesti HHM:llä ja kivun takia kisa jäi kesken 1,6:n kilsan kohdalla. Olin juuri hypännyt syrjään työelämästä tarkoituksena elää  säästöillä puoli vuotta ja urheilla sikana. Kohtalo määräsikin toisin ja minusta tuli polvivammainen grillaava kesämies vailla liikunnallista päämäärää.
Elokuussa herättelin toiveita palata takaisin juoksun pariin, koska avotuliruoka turvotti.
Kiihkeää säntäilyä kesti ehkä kolmisen viikkoa. Innostuin kuumottavassa Yin Yogassa venyttelemään suorituskeskeisesti, niin kuin siellä omasta mielestä kuuluukin.  Joogasta kotiuduttuani tajusin, että portaiden nousu ei onnistu, jotain meni rikki. Oli aika raahustaa tapaamaan kirurgia.

Nuuksiossa kävelyretkellä

Tähystys tapahtui nukutuksessa ja heräsin riemukkaissa lääkepössiksissä. Polvi tuntui hyvältä ensi askeleista lähtien (paitsi että täysvaraus oli kiellettyä) ja kepit häiritsivät aktiivisaikkuilua Nuuksiossa seuraavat 4 viikkoa.
Nyt on kulunut seitsemän viikkoa operaatiosta. Kuntoutus oli alussa päivittäistä kuraa kaikkine pienine liikkeineen, vailla vastetta mistään. Tai siltä se tietty tuntui. En kuitenkaan kyseenalaista ammattilaisten antamia treenejä ja olenkin kiltisti tehnyt kaikki määrätyt ähellykset.

Mitä polvessa operoitiin? Osa rustoa oli irronnut luusta palkeenkielenä kokonaan. Se poistettiin, pari piikkiä ruston pinnoista muualta hiottiin ja halki oleva kierukka tsekattiin, että on kiinni ja pysyy. Rustossa ei ole verenkiertoa, joten se ei kykene itse uusiutumaan. Tehtiin mikrofraktuurat eli porattiin reikiä luuhun syvimmillään 20 mm, jotta luuytimestä nousisi kantasoluja reisiluun pintaan kasvattamaan uutta rustoa. Siitä ei sukeudu entisenlaista, mutta kuulemma kelpo liukupintaa pitäisi muodostua. Tämä prosessi kestää viikkotolkulla, itseasiassa jopa yli vuoden. Kuulemma kaikille rustoa kasvaa, vaikka ikääkin olisi.

Palkeenkieli rustossa

Palkeenkieli poistettu ja mikrofraktuurat porattu tilalle!

Oma pössis on ollut vuoristorataa, välillä usko ja toivo ovat olleet kadoksissa. Paraneminen on ollut todella hidasta. Edelleen kipua tuntuu metsässä kävellessä epätasaisella pinnalla, etenkin ylämäissä. Polven jäykkyys on kuitenkin kokonaan poissa ja kykenen ottamaan nilkasta kiinni ja venyttämään etureittä ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Samoin slaavikyykyssä hilluilu onnistuu. Fysioterapeutti antoikin entistä vaativampaa treeniä ja ekat alataljasetit on jo työstetty.

Sen verta sooloilu ja keuliminen on luonteessa, että kutittelin tyllerövispulalla tänään sykkeitä veekoolle. Ei ollut ohjelmassa, mutta mitäsevväliä. Aaettä, soli parempaa kuin kylmä olut, pizza tai mikään syötävä asia!

Kyl tää tästä. Oon menossa KK:lle pesukarhuun ja näköjään Hetta-Pallakselle 57K:n kissaan. Pöljyys on ihana käyttövoima! Melkein kuin kivihiili. Katotaan oonko pöljäneutraali 2025 vai vasta 2030!

Kaboom, sanoi polvi

Kaboom sanoi polvi. Sillee huonolla tavalla. Loppu tuli kesäkuussa HHM:n ekalla 1500 metrillä. Jalka lähti alta ja koska lihasten suojakramppi kivusta oli niin messevä, jätkä jäi siihen paikkaan. Kävelykin oli seuraavat 48h pois laskuista.
Sanoin itseni irti työpaikastani huhtikuun lopulla. Haaveena oli kreisikesä 2019 höystettynä kahdella päivittäisellä urkkatreenillä. Mutta niin sanoi polvikin itsensä irti ja kesästä tuli tyystin erilainen.

Pääasia, että tietä riittää

Kaikki alkoi oikeastaan jo vuonna 2009, kun rusautin eturistisiteen säbämatsissa. Sama toistui uudelleen 2010 ja pelit paketoitiin siihen. Silloin en osannut odottaa, että noilla vammoilla olisi paljon ikävämpi seuraus. Todennäköisesti nivelrikkoni sai alkunsa noista osumista. Usein isku nivelpintaan on ristisiteen katkeamisen yhteydessä niin raju, että nivelpinta vaurioituu ja alkaa vuosien kuluessa pikkuhiljaa rappeutua. Juoksemaan ryhdyin pelien loppumisen jälkeen, kun piti jotain liikuntaa keksiä, ettei ruho turpoa muodottomaksi. Muutamaan vuoteen ei sitten tapahtunutkaan mitään. Juoksua tuli ehkä 1500-2000K vuodessa. Jalat toimivat, veekoota pätkin menemään räkä poskella.

Ensimmäiset oireet huomasin kolme vuotta sitten. Polvitaipeessa tuntui välillä kummallinen kipu, joskus säkenöi niin, että hermotus sekosi ja jalka tuntui lähtevän alta. Jatkoin juoksua ja kipu aina poistui 200 metrin ontumisen jälkeen. Oudot tuntemukset alkoivat tihentyä, kunnes kaksi vuotta sitten syksyllä polvi alkoi polulla juostessa väännöistä ottaa itseensä. Varsinaista kipuilua ei silloin vielä tullut, mutta nuo olivat merkkejä tulevasta. Vuosi sitten polvi alkoi olla niin jäykkä, että kyykkyyn meno sattui, kunnes polvi liikkuessa lämpeni ja tuska lieveni. Syksyllä 2018 asetin itselleni kovat tavoitteet ja harjoittelu oli sen mukaista. Kipu paheni tietenkin koko ajan ja kevättalvella jalan liikerata oli jo huomattavasti pienentynyt. En saanu polvi koukussa selällä maaten nilkkaa enää lähellekään takalistoa. Hierontakaan ei auttanut enää. Jalkaa kun ei voinut juurikaan väännellä ja käsitellä. Etureiden venytys ei enää onnistunut ollenkaan. Jatkoin sisukkaasti treenaamista, olihan kisakausi jo ovella ja kunto nousussa. Sain jotenkin kahlattua kolme kympin kisaa kipulääkkeillä läpi.

Polkujuoksu rasittaa polvea vähemmän kuin assu

Huhtikuun alussa menin vihdoin magneettiin, jossa vamma todettiin. Ensimmäinen ortopedi, jonka luona kävin, ei ymmärtänyt urheilusta mitään. Kyseli miksi kovaa juokseminen sattuu enemmän kuin hiljaa! Varasin toisen konsultaation, tällä kertaa ihan urheiluortopedilta, jonka erikoisalue oli nimenomaan polvi. Tuomio oli lohduton. Mitään ei ole tehtävissä ja seuraava operaatio polveen, jos ei muuta vaivaa tule, on tekonivelleikkaus. Voisin toki kokeilla Synvisc-ruiskeita, joista jotkut ovat saaneet apuja 3-6kk ajaksi, mutta toisille niistä on ollut kuulemma jopa haittaa. Piikit eivät ole reseptilääkkeitä, joten mitään korvausta ei Kelalta saa. Kertapistoksen hinnaksi tulee n. 400-500€ kaikkine oheiskuluineen. Varsinaista parannuskeinoa ei siis ole, mutta piikkiä en ainakaan vielä aio kokeilla. Geenihoidot ovat kuulemma olleet tulossa jo 10 vuotta. Erilaisia mikroporauksia on tehty, jolloin rikkomalla nivelpintaa, saadaan ehkä kasvutekijöitä hakeutumaan tuhoutuneeseen kohtaan. Tätä ei tapauksessani kuitenkaan suositeltu, koska minulta puuttuu rustopinta täysin ja luussa oli ödeemaa. Eli pahin mahdollinen raiskio asteikolla 1-4 , siis nelonen. Onneksi vamma on vain 7 millin matkalla kummallakin puolen haljennutta kierukkaa. Edes kierukkaa ei kannata siivota, koska se vain pahentaa kipuja. Rustovaurio etenee nyt sitten pikkuhiljaa ja pahenee iän myötä. Juoksemalla sitä ei saa enempää rikki ja liikkua pitää. Muuten polvi rapautuu nopeammin.

Koko kesä menikin sitten haaveillessa Hetta-Pallaksesta, onneksi jätin sen väliin. En varmasti olisi päässyt maaliin. Kiitos fiksujen ystävien, jotka kirjoittivat karusti: ei ole mitään järkeä startata, urpo! Mutta jotain valoa tässä nyt tuikkii. Lähes totaalilepo treeneistä on auttanut erittäin nopeasti. Olen silti pyrkinyt juoksemaan polulla edes kerran viikossa rauhallisen lenkin. Reisiluussa ollut ödeema, eli turvotus, on ilmeisesti poistunut, koska jalan liikerata koukistaessa on hiljalleen suurentunut ja kipu juostessa kadonnut. Alkuun kävelin kaikki ylä- ja alamäet, nyt uskallan jo juosta täysin normaalisti. Muutokset lihaksistossa ovat kuitenkin huomattavia. Olen käyttänyt enemmän vasenta jalkaa varmaankin jo talvesta asti. Kipeällä jalalla varaamalla ei pystynyt nousemaan sohvalta, eikä sitä tullut polulla käytettyä ponnistamiseen, eikä jarruttamiseen. Oikea jalka onkin reidestä huomattavasti kapeampi ja puoliero on silmillä havaittavissa. Edessä on siis kova kuntoutus.

Polkukisaan on pakko vielä päästä!

Mitä nyt sitten jatkossa? Alun perin ajattelin, etten koskaan enää pysty osallistumaan polkukisoihin, saati maratonille. Lähden kuitenkin sisukkaasti hakemaan polven tukilihaksiin lisää pitoa ja myöhemmin ihan raakaa voimaa. Muutama ylimääräinen takavuosina hillottu voipaketti halutaan vyötäröltä pois. Tavoitteena on kipaista 2020 Rukalla pesukarhumatka sub5h. Vaatii melkoista treeniä ja aika näyttää, pystynkö saamaan itseni sellaiseen kuntoon. Tässä vaiheessa kaikki edistyminen, mitä annetaan, otetaan ilolla vastaan😄 Jotkut haaveilevat satamailisesta, minä 34:sta! Tarvitsen jonkun tavoitteen, jotta mieli pysyy virkeänä. Apuna minulla on edelleen koutzi, jonka silmien alle ei kehtaa mennä, jos reseptin harjoitteet on jääneet tekemättä. Lähinnä haaste on saada paikat kestämään niin, että treeniä tulee riittävästi. Ehkä hiihdän talvella, ehkä en. Juoksusta kokonaan luopuminen ei vaan tule vielä kysymykseen. Assumaratonin possujunakin kyllä meni jo, se on pakko hyväksyä😬

Kauden avaus Arenalla paketissa

Onko  kanssakärsijöitä? Miten olette pärjänneet?

Pitkä tarina pettymyksestä

Miten käsitellä pettymyksiä? Istumme valmentajan kanssa Munkkiniemen rantakahvilassa. Juoksutreeni on peruutettu ja tilalla on Life Coaching-tunti. Takana on epäonnistunut kympin kisa, olin jäänyt itselleni asettamastani realistisesta tavoitteesta. Olin harjoitellut 6kk nousujohteisesti ja saanut niputettua treenit lähes terveenä. Pettymyksen mukana katosi ilo koko juoksuun, olin epäonnistunut surkeasti, harmitti. Valmentajani antoi kaksi mahdollista syytä: A, joko pää ei kestänyt tai B, olin alipalautunut. Molemmat kuulostivat huonoilta vaihtoehdoilta.

Minna Syvälä, mun koutsi

Life Coachingissa ihminen laitetaan itse löytämään omat vahvuudet. Minna ei kerro mitä sinun pitää tehdä, löydät ne prosessissa oivallusten kautta itse. Ensimmäiset keskustelut kävimme runsas vuosi sitten. Olin aivan täpinöissä alkuhämmennyksen jälkeen. Ajattelin että minulla ei ole mitään sanottavaa ja tilanne jännitti, mutta tapaamisen jälkeen lähdin posket hehkuen kotiin. Puheesta ei ollut tulla loppua! Juoksu on ollut minulle pitkä matka itseeni ja Life Coaching hyvä työkalu auttamaan ymmärtämään elämääni ja sen ainutkertaisuutta. Pääkoppaan jäi moneksi päiväksi valtava innostus, jotain oli liikutettu sisällä, palikat olivat eri järjestyksessä! Joku toinen näkee mahdollisuuksia siellä, mistä et niitä itse osaa etsiä.  Ja mikä onkaan siistimpää, kuin vaihtaa tarvittaessa yhteistreeni sparraukseen, mihin toinen on hyvin valmistautunut, kun toinen tulee pää hatarana ja sielu riekaleina!

Palataan takaisin Aktian kisaan. Tarkoitus oli juosta sub45, tai vähintään oma ennätys, eli alle 45.32. Valmistauduin starttiin hyvin, tein aamulla mielikuvaharjoittelun sängyssä maaten, juoksin läpi tutun reitin. Keli oli sateinen ja tuulinen, mutta se ei horjuttanut mieltäni. Olin viivalla valmis suorittamaan. Heti ensimmäisellä kilometrillä oli vaikea päästä 4.30 vauhtiin ja seuraavat pari kilometriä hain epätoivoisesti lentoa. Ei kulje, vaikka pässinä vastatuuleen puskee.  Eväät ahmittu vitosen kääntöpaikalla ajassa 22.50. Ei mitään annettavaa enää kisaan. Loppu rämmittiin tuskassa maaliin ajassa 46.21. Pettymys oli valtava. Alakulo iski ja varsinkin vaihtoehto A, pyöri takaraivossa koko ajan.

Aktialla kärsä rutussa. Kuva Katja Kujo

Nyt istuimme kahvilassa, minulla on tietty suu täynnä pullaa. Olinko tehnyt parhaani, koutsi kysyi. Mielestäni olin, mutten voinut olla varma. Koko juoksun mielekkyys kadonneena, sielu rikki aka paskana. Keskustelu polveili huippu-urheiluun, miten joku Iivo Niskanen käsitteli MM kisojen pettymyksen? Joskus käy niin, että vaikka teet parhaasi, muut ovat vain parempia, no can do, ehdotan. Wannabeaikuisurheilija ei vaan tiedä onko tehnyt parhaansa. Tähän se kiteytyy. Nyt tarvitaan armoa itseä kohtaan.

Valmentajani näkee minussa ylivirittyneen suorittajan, jolta puuttuu kyky rentouteen, vähempikin tappura riittää sytykkeeksi. Olen kuulemma sellainen, että treeneissäkin liekehdin liikaa, ajan itseni keulimalla ahtaammalle kuin on tarkoitus😬 Lisäksi kannan koko ajan pientä eläintarhaa harteilla ja luon turhia paineita. Rentoutta, sitä pitää saada tekemiseen. Iloa, silloin paha olo kympilläkin voi tuntua edes hetken siedettävältä. Armoa, jos epäonnistuu! Uutta matoa koukkuun!

Tuo Life Coaching-tunti menee kuin siivillä. Minna on hyvä tässä! Taas kerran minut avataan kuin säilykepurkki, lörpöttelen ummet ja lammet välillä, mutta valmentaja ohjaa taitavasti keskustelua. Pistää minut itse löytämään omat ratkaisuni. Juoksu on selvästi minulle elefantinkokoinen asia elämässä. Palkkasin aikoinaan Minnan piiskaamaan kropasta kaikki irti, mutta eihän se niin mennyt. Tarvitaan malttia enemmän kuin raastoa. Järkipuhetta, jopa lohdutusta.  Lähden huojentuneena kävelemään kotiin. Seuraava kymppi Pukinmäessä sujuu pari sekuntia nopeammin, mutta tällä kertaa onnistun hymyilemään maalissa. Matkalla oli silti karua, vaikka yritinkin mantralla ”eihän sua ees satu” löytää voimaa. Sykereservistä jää edelleen käyttämättä 10 lyöntiä, en vaan pysty. Olen loppuun kulutettu.

Puksussa sentään iloisena maalissa

Kohti kevään viimeistä koitosta H10, vuoden päämatka. Olin kisaviikolla käynyt laktaattitestissä, josta sain sormet vielä verillä alustavat tulokset. Hapot nousevat aivan liian aikaisin ja jyrkästi. Kropassa se vika siis on, eikä päässä! Olen yhtä aikaa huojentunut ja surullinen. Olen siis juossut niin sanotusti seinään. Kun analysoimme jälkikäteen tilannetta, parista veekootreenistä pystyi sen jo aavistamaan. Peekoovauhdit olivat kuitenkin nousseet hienosti, joten selviä merkkejä ei voinut nähdä. Selvää oli, että kokonaiskuormitus oli minulla noussut liian korkeaksi. Työt eivät maistuneet ja aiheuttivat jatkuvaa ahdistusta. Eihän se H10 sujunut, kuumakin oli. En enää jaksanut välittää. Samalla kypsyi ratkaisu, 29.4. irtisanouduin päivätyöstäni. Palautuminen saattaa viedä jonkun aikaa, mistä sen tietää kuinka kauan. Nyt olen luvannut itselleni 4 kuukauden kesäloman. 40 vuotta töissä ja ensimmäistä kertaa tällainen irtiotto!

Onneksi juoksu antaa myös ystäviä!

Minnan kanssa käytiin eilen polttamassa karstoja Otaniemen hanhikakkaamolla. Edelleen rentous ei asu minussa, mutta lupaan kesän aikana opetella sitä. Tehtiin vielä aika raaka ohjelma HHM:lle, josko puhkeaisinkin siellä kukkaan😂 Mutta ei silläkään ole niin väliä. Kunto palaa kyllä joku päivä. Have mercy!

Kova treeni vaatii asialliset tankkaukset

 

Pymppi on armoton ja kanala matka

Treenikuulumisia

Projekti kohti vanhan kympin enkan 45.32 siirtämistä historian etenee raiteillaan. Paljon on tapahtunut syyskuusta. Neljän kuukauden peekookausi on kääntynyt helmikuun vauhtitreeneihin. Syksy tahkottiin maltilla peruskestävyyttä ja lihaskuntoa.

Tästä se lähti

Olen juossut melkein kaikki pitkikset polulla, joilla malttaa mennä riittävän kevyesti ja samalla tulee nilkoille ja keskivartalolle mukavaa puuhaa. Peruskestävyysjaksoa höystettiin säännöllisillä nopeustreeneillä, 100 ja 150 metrin vedoilla, joilla pyrittiin ehkäisemään nylkkyyntymistä ja ylläpitämään jonkinlaista hermotusta kapuloissa. Marraskuussa kävin kokeilemassa miten Aktiassa liikahtaa. Siellä irtosi todella puskista, yksi napsu vielä varastossa, 47xx. Olin erittäin tyytyväinen tulokseen ja sain siitä itseluottamusta koko loppukaudeksi, tulihan se ilman mitään virittelyä.

Aktia, Kuva Ari Lassila

Valmentaja ilmoitteli jo joulun alla, että tammikuussa aletaan kuoria miestä ja maaliskuussa sitten väsyttää😬 Nyt tuota harjaamista on jo vähän tehty ja vauhteja alkaa tulla. Sain syksyn testeistä uuden anakynnyksen 174bpm, joka lienee paremmin kohdallaan kuin vanha 168. Vanhalla kynnyssykkeillä juostessa veekootreenit olivat melkoista jarruttelua ja ajattelin, että onpas minulla messevä maksimialue, kun siellä on niin helppoa oleilla!

Turku visited Nuuksio

Tuntuu että alimatkojen treenaaminen on paljon siistimpää kuin maratonin kilsojen keräily. Kaikenmaailman voimakoordeja ollaan takareidet paukkuen tehty ja haettu yhteistreeneissä juoksutekniikkaa lyhyillä vedoilla. On nostettu polvea, pyöritetty askelta, haettu hukassa olevaa takatyöntöä ja yritetty saada pakaraa edes vähän osallistumaan etenemiseen. Pikajuoksuhan on äärimmäisen terveellistä kaikille, juoksija kun tarvitsee askeleeseen lentoa ja samalla saa juoksuvoimaa kinttuihin.

Viime maanantaina annettiin todellista räjähtävää harjoitetta, kun koutsi oli järkännyt painonnostotunnin Anni Vuohijoen opissa. Oli todellinen täpinäsetti. Tanko lävähtää suorille käsille liukkaasti, kun on edes vähän käryä tekniikasta. Annihan on aivan mahtava tyyppi ja toivottavasti keväällä saadaan uudet tällit vireille.

Laivarauta on kevyttä ja kelluu

Tätä kirjoittaessa on vuoden alusta takana yksi 10×400, 8×1000, 4×2000, 10K tv VK1 ja eilinen 12K tv VK1. Tuosta VK1 alueen treeneistä on dataa myös kympin enkkavuodelta 2017. Eilen menin muutaman sekunnin kovempaa kuin 2017 samoihin aikoihin! Silloin oli tosin mara huhtikuussa päätähtäimenä, joten kympin rekordi tuli ikään kuin laskiaispullana hyvän aterian päälle.

Nuuksion rauhaa joulukuussa

Odotan innolla mitä tähän kroppaan saadaan vielä imeytettyä. Aikaahan on, koska se pääkisa on H10 27.4. Pari flunssaa tosin onnistuin saamaan aika lailla lyhyen ajan sisällä, viimeisin tammikuun puolessa välissä. Täytyy yrittää syödä ja nukkua paljon, jotta homma menee komeasti maaliin. Ja mikäs se enkka nyt sitten voisi olla? Vaikeaa tietää, kun ei ole aikaisemmin tehty spessutreeniä alimatkoille. Sano sinä!

 

Äyriäisillä Äktiään

Olen ollut koko syksyn terve ja nylkyttänyt citykanin lailla puskissa ja radalla. Kevyttä peekoomättöä siis takana, hitunen veekoota, uutta tehokoordia sekä lihisähkimistä. Muutama satkun veto. Näillä pohjilla kohti Sotungintietä.

Kymppi, tuo pikku pirulainen! Kuinkahan pärjäisin kauden ekassa maantiekisassa? Pari päivää ennen jännitti niin, että korvissa soi. Olin kuitenkin ollut viisaasti uhoamatta millään forumilla sen kummemmin, joten saatoin rauhoittua. Ei tulospakkoa, ei paineita. Valmentajani totesi, että ei ole järkeä tässä vaiheessa hakea aikaa, joka ei tyydytä kuitenkaan mieltäni. Sielua ei tarvitse siis kisassa irrottaa, pelkkä peruspahaolo riittää. Edellisen illan jännitys oli pakko purkaa katkarapupostaukseen, sen verran startti kuitenkin hiersi.

Katkaraputankkaus

Koitti lauantai ja yritin pysytellä ujona piimänä. Onneksi oli haettava jänisystävä kyytiin matkan varrelta, joten saatoin jo autossa virittäytyä kisaan. Tällä kertaa juoksisin yksin. Perillä halasin parit tutut, mutta uppouduin pian ajatuksiini. Lähdin alkuverryttelyynkin ilman seuraa. Nyt lämppä sujui mallikkaasti. Juoksin suht kovaa runsaat pari kilometriä ja annoin sykkeen nousta veekoolle lopussa. Ylimääräiset vaatteet mäkeen, sisälle odottamaan ja sitten viisi minuuttia lähtöön nostamaan leposykettä. Tutut 115bpm kellossa ja vihdoin matkaan.

1K. Onpa tungosta. Kävelen aika pitkään. Sitten alkaa vetää. Sotungintielle päästyäni jo mahtuu. Ei mitään käryä vauhdeista. Kroppa käynnistyy heti. Hyvä olo! Alamäessä annan rullata. Eka kilsa 4.36, hyvin osuu!

2K. Asemat haettu. Edessä iso mies ja pieni nainen. Menevät samaa tahtia. Vilkaisen kelloa. Toka kilsa 4.43.

3K. Mies ja nainen nostavat vauhtia, en lähde mukaan. Eivät kuitenkaan karkaa kauas. Kyyti vähän hirvittää, mutta pahaa oloa ei kuulu. Jalka nousee ja henki kulkee, mainiota. Kolmas 4.46.

4K. Eivätkö ne tapakset jo lopu? Mitäs tämä on? Juoksu on uskomattoman helppoa. Nelonen täyttyy ajassa 4.53.

5K. Tässä se on. Mäki. Työnnyn nousuun iskulla ja ohittelen heittämällä porukkaa . Innostuinkohan liikaa? Mäen päällä vähän pistää puuskuttamaan, mutta olen nyt kisassa sisällä ja veressä on semmonen kemikalicoktail, että vedän naama virneessä. Huutelen tutuille koviksille kannustusta kun ovat jo paluumatkalla. Kääntöpaikalle aikaan 23.46, tämähän sujuu siististi. Viides 4.55.

6K. Ensin ylämäki, sitten alamäki. Se rullaten ja katse eteen. Selkiä näkyvissä. Hidastelevat! Napsin yhden kerrallaan. Pössishuurut sen kuin lisääntyvät. Pakahdun kun kulkee! Kutonen 4.46.

7K. Alan haarukoida loppuaikaa. Olisi siistiä saada 47 alkuinen, kun lähdin hakemaan vain sub50. Näin se menee. Otetaan kun tarjotaan! No siinä ovat: iso mies ja pieni nainen. Vastatuuli on melkoinen ja parkkeeraan kylmästi korston selän taakse, aivan hajuraon sisäpuolelle. Olen tarkkana, etten vedä sukille. Seiska 4.53.

8K. Peesipaikka on liian hidas! Takana on kuitenki tosi helppoa, mutta ei auta. Ohi ja jäätävä vastatuuli iskee heti. Aissaakura, joutuu töihin! Pusken kuitenkin pässin innolla ja teen eroa askel askeleelta. Kasi liukkaasti 4.35. Lyönti päällä!

9K. Tuuttaan ysin mäkeen. Haluan 47! Ei vaikeuksia, vähän joutuu jo ahtaammalle, mutta mieli on kirkas ja jalka toimii! Ysi 4.50

Kuva Ari Lassila

10K. Jaaha, on lupa avata hanat. Eikun kipiti kipiti! Nyt mennään hapoille, ja sehän maistuu. Loppu tulee itsestää. Avaan suoralle vielä vähän ruuvia. Sitten loppuveto ylämäkeen. Kymppi 4.29

Maalissa pystypäin. Netto 47.31. Loistava fiilis! Aika yhtä hyvä kuin enkkakauden alussa, mutta nyt se tuli todella helposti. Mikä palkinto syksyn hitaista pitkistä lenkeistä! Tämä tulee kantamaan koko harjoituskauden loppuun! Pyydän isoa kalaa keväällä. Odottaakohan se jo valmentajan pakastimessa😬

Speksit

Seuraavana päivänä vielä kruunuksi kaikelle runsaan kahden tunnin palauttava metsälenkki ystävien seurassa Nuuksiossa. Miten täydellinen juoksuviikonloppu! Olen koko viikon ollut juoksuhumalassa, nyt on tukeva putki päällä😂 

Nuuksion rakkain puro

Reikiä sormeen

Teema: laktaattitesti
Paikka: Esport Arena
Testaaja: Teemu Pasanen, Hiihtoliiton maajoukkuevalmentaja
Testin kulku: 6x800m, minuutin palautus, tehojen nosto joka kerralla, viimeinen all out, in ja mitä niitä nyt on.

Yhdeksän reikää tuli

Ja sitten mentiin. Leposyke 105, heh. Olen säälittävä jännittäjä ja sössin täpinällä aina ensimmäiset vedot. Vauhdit ja sykkeet eivät ole missään linjassa totuuden kanssa, mutta toivottavasti laktaatit ja vauhdit sentään ovat.
Jokaisen vedon jälkeen isketään sormeen reikä, mistä veri juoksutetaan testilaitteeseen. Tulos saadaan muutamassa sekunnissa ja potilas lähetetään uudelle kierrokselle. Tätä jatketaan, kunnes testattava saa vihdoin avata kaikki hanat ja juosta sen viimeisen niin paljon kuin värkeistä lähtee. Seurauksena on puuskutusta ja maksimisykettä. Ja niitä happoja.

Kun mittaustulokset siirretään graafiseen muotoon, voidaan sieltä määritellä päivän kynnyssykkeet ja kynnysvauhdit. Näitä sitten käytetään sykepohjaisen harjoittelun perustana. Aerokynnykselle asti laktaatteja muodostuu suurin piirtein niin vähän, että keho pystyy ne hajottamaan suorituksen aikana. Pikkuhiljaa hapot lisääntyvät veressä ja lähestytään anaerobista kynnystä. Nyt laktaatteja muodostuu jo siihen tahtiin, ettei poistonopeus riitä, vaan ne alkavat kerääntyä lihaksiin. Tuon kynnyksen yläpuolella eli maksimikestävyysalueella happamoituminen on niin voimakasta, ettei tällainen tallukkakuntoilija ja laktaatti-intolerikko pysty enää kovin pitkään ylläpitämään juoksuhurmaa, vaan seurauksena on äkkijyrkkä tummuminen.

Miten se meni? Hyvin. Veri lensi ja tuttu ympäristö kirvoitti taas koettamaan, josko viimeisellä vedolla saisi kovimmat arvot evö. Mutta ei, samat vanhat maksimivauhdit sieltä tulivat. Onneksi ei siis parannusta, sillä näitä 800m maksimivauhteja on valmentajallani tapana käyttää 400m vedoissa. Ei ole herkkua nauttia niitä 10 putkeen minuutin palautuksella🙈

Done!

Oli lupa odottaa parannusta viime syksyn muihin arvoihin. Silloin oli vammakierre alla ja treenit niin vähissä, että melkoisessa kuopassa joutui nillittämään. Ja kyllähän siltä mukavat tulokset tulivatkin. Tällä kertaa vaan laktaattini olivat lähtötasoltaan kumman korkeat. Joko palautuminen oli vajaata, päivä huono tai muu härö kropassa. Koska olen sprintterityyppiä (ei saa nauraa), laktaatit puskuroituvat lihaksiini ja nousevat vielä minuuttitolkulla suorituksen jälkeen. Nyt huiput saatiin 4 minuutin kohdalla ja 10 minuuttia testin jälkeen olivat ne laskeneet sille tasolle, joita mitattiin juuri viimeisen vedon päätyttyä. Mielenkiintoista, miten ihmisten kehot ovat erilaisia. Sain tyhjentävän analyysin testaaja Pasaselta ja onkin siistiä, kun on joku pätevä koutzi kuppaamassa verta. Myös se, että testit on tehty samassa paikassa ja saman miehen toimesta, tekevät datasta vertailukelpoista.

Testitulokset

Joka tapauksessa ollaan paljon paremmissa lähtökohdissa kuin viime syksynä. Peruskestävyyskausi jatkuu vielä vuoden vaihteeseen asti. Ohjelmassa on paljon määrää ja harvakseltaan muutama nopeustreeni, lihaskuntoa ja pari rentoa harjoituskisaa. Tammikuussa minua aletaan kuulemma kuoria ja maaliskuussa saattaa olla kiiltäväksi harjattu olo. Huhtikuussa pitäisi kympin sitten liikahtaa raikkaasti😬☝️